Avainsana-arkisto: uimapojat

Millainen oli Tracon-sunnuntai? Me selvitimme

Edellisessä osassa Tracon-postausta keskusteltiin lauantain puitteissa puheohjelmista (ja niiden ongelmista), poikarakkaudesta ja cosplaysta. Tässä osassa vuorossa on Se Parempi Conpäivä eli sunnuntai sekä lisää cosplayta, puheohjelmaa (tällä kertaa ilman suurempia ongelmia), yksi aikamme parhaista shoujolehdistä eli Bessatsu Margaret sekä uimapojat ja Antti Tuisku.

Animujoulukalenterit 2014

Joulukuun alkuun on enää 3 yötä, joten nyt jos koskaan on #animujoulukalenterin valinta ajankohtaista. Itse mietin tätä asiaa pitkään ja hartaasti jo tämän kuun alusta asti ja päädyin loppujen lopuksi siihen, että katson pari ensimmäistä kautta Natsume Yuujinchouta. Sen 13-jaksoisista kausista johtuen jaksoja tulee kasaan pari liikaa, mutta ajattelin kompensoida tätä aloittamalla katsomisen jo nyt […]

Kesäkauden 2014 parhaat

Kesäkausi on useimpien sarjojen osalta saapunut nyt päätökseensä, joten on aika jakaa tuomioita. Ajattelimme kokeilla tällä kertaa tällaista postausta, jossa jaamme kyseisen kauden sarjoja erilaisiin ”palkinto”kategorioihin. Muistakaa, että kyseessä on kahden harrastelijan mielipiteitä, joten ei kannata hermostua jos oma valintasi olisi ollut toinen. Emme myöskään kumpikaan ole katsoneet kaikkia kesäkauden sarjoja, joten voi olla, että […]

Kesäkauden mietteitä: Free! Eternal Summer, Hanayamata & Sabagebu!

Free! Eternal Summer (5/13) – Katson Uimapoijat jatkavat klubitoimintaansa, ja Riniäkin näkee enemmän. Siinä kakkoskauden tarina. No tulee kuvioihin mukaan joku Rinin lapsuudenystävä, joka ei tykkää, että Haru häiritsee Rinin uimista, mutta se siitä. Vaikka tarina ei ainakaan parin jakson perusteella ole Freen kakkoskaudella kovin ihmeellinen, katsoo tätä mielellään. Hahmot ovat tässä vaiheessa jo tuttuja, […]

Kesä 2014: UIMAPOJAT (ja oliko sitä jotain muutakin)

Odotin kesäkautta miltei innolla, koska luvassa oli peräti useampikin lupaavan oloinen sarja ja olen toistaiseksi kokenut vain vähän pettymyksiäkin. Tällä kertaa ajattelin kirjoitella niistä tämän kauden (minun mielestäni) hyvistä sarjoista, koska niistä nyt on tietenkin paljon kivempi kirjoittaa kuin niistä vähemmän hyvistä. Tämä postaus on kirjoitettu katsottuani jokaisesta sarjasta kolme ensimmäistä jaksoa. Tällä kertaa siis […]