Tag Archives: shoujo

Tulin, näin, tartutin – Frostbite 2016

Jälleen on taas yksi Frostbite takana ja tällä kertaa olikin oikein luminen ja kylmä Frostbite. Omaa desutunnelmaani hilasi ehkä hieman ikävästi alas järkyttävä flunssa, joka vain paheni koko conviikonlopun (en ole koskaan saanut itse coniruttoa, mutta nyt taisin olla sen lähde, anteeksi ;___;), mutta siitäkin huolimatta on pakko todeta, että oli ainakin omasta mielestäni ohjelmaltaan […]

Millainen oli Tracon-sunnuntai? Me selvitimme

Edellisessä osassa Tracon-postausta keskusteltiin lauantain puitteissa puheohjelmista (ja niiden ongelmista), poikarakkaudesta ja cosplaysta. Tässä osassa vuorossa on Se Parempi Conpäivä eli sunnuntai sekä lisää cosplayta, puheohjelmaa (tällä kertaa ilman suurempia ongelmia), yksi aikamme parhaista shoujolehdistä eli Bessatsu Margaret sekä uimapojat ja Antti Tuisku.

Prinsseistä, pikkusiskoista ja ilkeistä tiedemiehistä

Kevätkaudesta ehkä päästettiin tässä blogissa lopullisesti irti vasta edellispäivänä, mutta ei kuitenkaan unohdeta sitä, että kesäkausikin on jo päässyt puoleenväliin asti. Emme ole viime aikoina turhan paljoa täällä blogin puolella sarjoja puineet niiden vielä ollessa käynnissä, mutta tällä kaudella Schaduwilta ja ToriSohvalta löytyi fiiliksiä jopa siihen! Kesäkauteen mahtuu paljon kaiken näköistä prinsseistä ja poikatytöistä niihin […]

Desucon 2015 (osa 1)

Kuten kaikki muutkin Desuconit, myös tämän kesän Desucon tuli ja meni nopeammin kuin osasi odottaa. Tapahtumassa pidettiin jälleen kerran valtava määrä puheohjelmia, kisoja, keskustelupiirejä sekä pajoja (ei mitään yllätyksiä tässä). Hyvät, pahat ja otakut oli jälleen kerran conin menossa mukana ja tässä seuraa siis coniraporttia.

Desucon Frostbite 2015 (Osa 2)

Tämä on toinen osa jännittävää, kaksiosaista jatkokertomustamme Desucon Frostbitesta vuosimallia 2015. Ensimmäinen osa löytyy täältä, mutta kaikille huonomuistisille muistutukseksi edellisessä jaksossa osassa tapahtunutta: Schaduw sählää herätyskellonsa kanssa ja näkee painajaista shoujoruumiinavauksesta myöhästymisestä! Miten hänen oikein käykään?!

Animujoulukalenterit 2014

Joulukuun alkuun on enää 3 yötä, joten nyt jos koskaan on #animujoulukalenterin valinta ajankohtaista. Itse mietin tätä asiaa pitkään ja hartaasti jo tämän kuun alusta asti ja päädyin loppujen lopuksi siihen, että katson pari ensimmäistä kautta Natsume Yuujinchouta. Sen 13-jaksoisista kausista johtuen jaksoja tulee kasaan pari liikaa, mutta ajattelin kompensoida tätä aloittamalla katsomisen jo nyt […]

Syksyn sohjot 2014

Syyskauden animet alkavat olla jo aika pitkällä, vaikka tarkoitukseni olikin kirjoittaa niistä jo heti muutaman jakson jälkeen. Mutta kirjoitanpa sitten nyt tässä kohtaa, kun useimmista sarjoista on ehtinyt ilmestyä noin 6-7 jaksoa… eli monien sarjojen osalta noin puolet koko sarjasta, mutta mitäpä tuosta. Olen katsonut tällä kaudella vaihteeksi tosi montaa animea ja olen jopa melkein […]