Desucon tulee jälleen

Jälleen on kesän Desucon aivan nurkan takana ja Fainttos ja Schaduw ovat palanneet sopivasti Japanista takaisin Suomen kamaralle voidakseen vanhaan tuttuun tapaan matkustaa Lahteen katsastamaan tämän yhden Suomen contaivaan tähdistä. Tämänkertaisessa tapahtumassa Fainttos tulee jopa avaamaan sanaisen arkkunsa luennolla Kauhupelien lisenssimedia – kauhua vai kauheutta? sunnuntaiaamuna klo 10 Puusepässä ja myös ToriSohvaa pääsee kuulemaan heti Fainttosin jälkeen klo 11:30 Kuusessa luennolla Aikatsu – idolitouhuja. Vain Schaduw siis ei vieläkään puhu eikä pukahda, mutta ehkäpä vielä jonain päivänä Desuconinkin ohjelmakartasta löytyy luento Sata ja yksi syytä miksi Vampire Knight on paras sarja ikinä.

vampire_knight_005

Jos joku haluaa puhua Vampire Knightista, tulkaa nykäisemään minua hihasta conissa.

Schaduw: Oloni kieltämättä on nyt ilman omaa luentoa hieman ulkopuolinen, mutta mitenkäs Fainttosin luennon valmistelu on sujunut? Ovatko slaidit valmiina ja joko jännittää?

Fainttos: Kiitos kysymästä, luento on jo valmis. Harjoiteltu on pariin otteeseen, mutta jännittää silti. Kyseessä on siis ensimmäinen luentoni, jonka pidän yksin. Toivottavasti kaikki sujuu kuitenkin hyvin. Koskas tämä sinun vampyyriluentosi nähdään?

Schaduw: No sitä saataneen vielä odottaa tovi jos toinenkin. Kirjallinen ilmaisuni kun on ollut aina parempaa kuin tuo suullinen ulosantini, niin pysyttelen varmaan vielä toistaiseksi vain täällä blogin puolella. Korvaukseksi puuttuvasta luennosta koetan kuitenkin tässä Desuconin jälkeen kynäillä tänne jotain Japaninmatkastani! Mutta Desuconiin palatakseni, mitkä ovat tämän kerran fiilikset muuten?

vampire_knight_003

En ole koskaan ollut Desuconissa ennen ovien avaamista, mutta se varmaan näyttää tältä.

Fainttos: Fiilikset eivät ole sinänsä kovin kummoiset, kun ajatukset harhailevat oman luennon parissa. Uutena kokemuksena aion kuitenkin nyt testata kirpputorin! Tuli itse asiassa juuri ennen tämän tekstin kirjoituksen aloittamista tulosteltua hintalappuja tuotteisiin, joita tulee ehkä noin 15-20 kappaletta. Voin muuten sanoa, että Kirppu-järjestelmä, jolla hintalaput tehtiin, oli erittäin toimiva! Oli helppoa ja kätevää.

Schaduw: Kirpputori tosiaan varmaan onkin aika kiva juttu conissa ja mikä sen mukavampaa, että sinne on saatu vielä toimiva järjestelmä tavaroiden listaamiseen ja hintalaputtamiseen. Ehkäpä jään odottelemaan kirpputorikokemuksiasi, jos vaikka itsekin seuraavalla kerralla innostuisin myymään jotain pois. Nyt raahattuani juuri Japanista yli 100 mangapokkaria Suomeen edessä on nimittäin joko vanhojen sarjojen karsinta tai uuden kirjahyllyn osto… Mutta kirpputorin lisäksi Desuconista löytyy jälleen taas melkoinen kattaus luentoa, paneelia, kunniavierasohjelmaa ja keskustelupiiriä, joten lyhyesti: mitä löytyy tällä kertaa omasta aikataulustasi?

vampire_knight_004

Minä joka kerta Lahdessa. Niin paljon kääntymiskieltoja ja surkea Amarillo (ks. Frostbite-juttumme).

Fainttos: Vähän tuntui nihkeältä ohjelmatarjonta omaan makuuni, mutta kun listasin kiinnostavat ohjelmat, sain kasaan kyllä yllättävän kiireisen aikataulun kasaan. Varsinkin lauantaina ohjelmia löytyy kiitettävästi. Kuitenkin moni näistä ohjelmista on sellaisia, jotka tarvittaessa pystyn skippaamaan – ohjelmat, jotka minun on pakko nähdä, pystyy laskemaan yhden käden sormilla.

Schaduw: Itsekään en innostunut tästä kesän ohjelmasta alunperin yhtään niin paljon kuin menneen Frostbiten ohjelmasta, mutta nyt kun olen makustellut sitä ohjelmalistaa vähän pidempään, niin kyllähän aikatauluni oikeastaan melko täyteen tulee. Perjantain ohjelmasta kiinnostaa jo ihan blogin kannaltakin Tuhat ja yksi tapaa arvostella animea (Kuusi Pe klo 21). Lauantaina riittääkin taas aika paljon istumista, kun sieltä kiinnostavat ohjaaja-animaattori Naoyoshi Shiotanin ohjelmat Animen laivaa luotsaamassa (Pääsali La klo 10) sekä Kunniavieraiden Q&A (Pääsali La klo 18). Näiden lisäksi löytyy sitten myös Shoujon salat – Älä kokeile tätä kotona (Puuseppä La klo 11:30), Ihmeiden ajasta ikuisuuteen – Menneisyyden haamut ja inspiraatio Kuroko no Basket -mangassa (Kuusi La klo 13) sekä fiiliksen (ja ajankäytön) mukaan joko Onko hyvää yaoita olemassa? – Yaoin stereotypiat (Kuusi La klo 14:30) tai Animea analysoimassa (Puuseppä La klo 14:30). Sunnuntaina taas puolestaan pitänee mennä kuuntelemaan höpinöitä jostain kauhupelisovituksista ja idolitouhuista heti aamusta asti.

2015-06-02_1433270035

ToriSohva puhuu sunnuntaina jostain idolijutuista. Näyttää pinkiltä.

Fainttos: Sentään yksi seuraaja luennollani! Mutta niin, joitain minua kiinnostavia ohjelmia löytyi sinunkin listaltasi. Heti kättelyyn olisi kiva nähdä Avajaiset, mutta saa nähdä ehdimmekö siihen mennessä perille. Perjantaina ainut minua kiinnostava ohjelma oli sama animen arvostelusta kertova ohjelmanumero. Lauantaina voin katsastaa luennon 3D on jo täällä. Onko animesi valmis? (Kuusi La 11:30-13:00), mutta voin myös skipata sen. Enemmän kiinnostava voisi olla Taustataide animessa (Puuseppä La 13:00-14:30), sillä minua kiinnostaa nähdä, mitä sanottavaa siitä luennolla on – en normaalisti taustoihin hirveästi kiinnitä huomiota nimittäin. Sen jälkeen voisin katsastaa Animea analysoimassa, mutta joudun lähtemään sieltä kesken kaiken, sillä Cosplaykisa (Pääsali La 16:00-18:00) on perinteikkäästä aikataulussani. Myös Ihanan ankee Cross Ange (Puuseppä La 21:00-22:30) on ehdottomasti katsastettava, sillä sarja oli sen verran unohtamaton, että pakko katsoa, mitä siitä panelisteilla on sanottavaa. Sunnuntaina on yllättäen aamulla oma luentoni (tervetuloa kuuntelemaan Puuseppään 10:00-11:30!) ja sen jälkeen ToriSohvan idolihömpät. Muuta kiinnostavaa ei tuolloin ole – Päättäjäiset tulen katsomaan, jos matkaseura siihen saakka kestää Sibeliustalolla pyöriä. Onkos sinulla nyt odotukset korkealla? Parin päivän päästä coni häämöttää!

ekadia

Luvassa kauhua tai kauheutta kauhupeliluennolla.

Schaduw: No itse asiassa tämän postauksen myötä conhype nyt nousi asteella. :D En jotenkin vielä oikein tajua, että lähtö olisi jo tämän viikon perjantaina, mutta toivotaan nyt, että muistan sentään lähteä Lahtea kohti. Mutta siinä taisi olla nopea ennakkokatsauksemme viikonlopun Desuconiin, ellei Fainttosilla ole tähän loppuun vielä jotain viisasta sanottavaa?

Fainttos: No ei minulla mitään ihmeempää kommentoitavaa tähän hätään ole. Toivotaan, että coni tulee olemaan yhtä hyvä kuin aiemmat Desuconit. Veikkaan kuitenkin, etten tule pettymään.

Advertisements

One comment

  1. […] Kuten ennakkopostauksessa mainitsin, tämän kesän Desuconin ohjelma ei varsinaisesti saanut minua pomppimaan innoissani […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: