Kesäkauden mietteitä: Barakamon, Jinsei & Rokujouma no Shinryakusha!?

Barakamon (2/12) – Katson

gdfgdf

Näiden kahden suhde on todella hellyyttävä.

Seishuu Handa on nuori kalligraafikko, joka suuttuu arvostetulla kalligraafikolle juhlissa ja lyö tätä. Täten hänet lähetetään hermolomalle pienelle saarelle, jossa hän saa harjoitella kalligrafiaansa. Saarella ei paljon nuorta väkeä ole, ja stadijunnulle maaseutu on kuin uusi maailma traktoreineen ja peltoineen. Hänen vuokrakämppää tukikohtana pitänyt yliaktiivinen kersa Naru Kotoishi pörrää lisäksi koko ajan Seishuun ympärillä, jolloin kirjoittamisesta ei tunnu tulevan mitään.

Lisää sarjoja, joiden katsominen meinaa jäädä siihen, kun luen sarjan kuvauksen, sillä se vaikuttaa juuri sellaiselta hidastempoiselta slice of life -sarjalta, jotka eivät ole mieleeni. Onneksi en kuitenkaan lopettanut sarjan katsomista, sillä se on todella sydäntälämmittävä. Seishuu on hyvin kirjoitettu hahmo, joka on omalla tavallaan kovin realistinen. Naru on raivostuttava kakara, joita normaalisti en voisi sietää, mutta Barakamonissa kaksikon suhdetta on mielenkiintoista seurata, vaikka kahden jakson perusteella on vielä vaikea sanoa mitään kovin syvää tästäkään. Kaiken kukkuraksi sarja vielä näyttääkin pirun nätiltä. Odotan innolla, mitä sarja tulee tarjoamaan jatkossa.

Jinsei (1/13) – Pudotettu

En jaksanut etsiä parempaa kuvaa tästä tylsästä sarjasta; tässä ovat päähenkilöt.

En jaksanut etsiä parempaa kuvaa tästä tylsästä sarjasta; tässä ovat päähenkilöt.

Yuuki Akamatsu liittyy mukaan koulun lehden tiimiin, ja hänet sijoitetaan elämänohjepalstalle. Palstaporukkaan kuuluu myös kolme tytyä, ja nelikko pohtii lukijoiden ongelmiin ratkaisuja. Asiaa ei helpota, että tytöt ovat eri kerhoista ja omaavat erilaiset näkemykset ratkaisuihin.

Sanotaan se suoraan, Jinsei on typerä ja tylsä sarja. Ensimmäisen jakson myötä tajusin, ettei sarja tarjoa mitään uutta, ja se yrittää olla komediasarja, mutta pikemminkin haukotuttaa. Päähenkilöpoika on tyhjä kuori, jolla ei ole persoonaa, ja tytöt ovat geneerisiä. Esimerkiksi tiedeklubilainen ehdottaa ratkaisuksi ongelmiin koko ajan jotain typerää tieteeseen viittaavaa ja liikuntaklubilainen jotain fyysistä ratkaisua. Jinseista ei ole kyllä oikein mitään hyvää saati ihmeempää sanottavaa.

Rokujouma no Shinryakusha!? (2/12) – Mahdollisesti pudotan

Porukkaa riittää joka lähtöön.

Porukkaa riittää joka lähtöön.

Satomi Koutarou aloittaa opinnot lukiossa ja muuttaa omilleen halpaan kämppään. Hän on ylpeä löydettyään halvan kämpän, vain 5000 jeniä kuussa. Hän ei ole kuitenkaan ainut, joka havittelee kämppää. Talossa on asunut aiemmin aave, joka haluaa Satomin pois. Lisäksi kuvioihin liittyy taikatyttö, manalan rouva sekä toisen galaksin prinsessa. Kaikki haluavat huoneen omakseen.

Sarja on aika lailla perus haaremisarja. Toistaiseksi se on ollut ihan kiva, mutta jos jotain ihmeellisempää ei ala tapahtua, saatan sen dropata ihan vain, sillä minulla on parempiakin sarjoja katsottavana. Mutta haaremisarjojen ystäville tämä on takuutavaraa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: