Gokukoku no Brynhildr: Naurettavaa kauhua

Jatketaanpa sitten huonojen sarjojen arvioimista! Tällä kertaa leikkuupöydälle saapuu raato nimeltään Gokukoku no Brynhildr. Sarja on Elfen Liedin tekijöiltä, ja jälleen ollaan kauhusarjojen äärellä. Brynhildr ei kuitenkaan koskaan saavuta kunnon kauhusarjan titteliä, sillä se aiheuttaa lähinnä myötähäpeän tunteita pelon sijaan. Huomautan myös, että arvostelussa on spoilereita, sillä haluan esitellä joitain sarjan typeriä ratkaisuja.

Päähenkilö Ryouta Murakami on koulunero, joka muistaa kaiken minkä näkee täsmälleen. Jopa kaupunkien kartat jäävät hänen mieleensä pelkän vilkaisun jälkeen. Hän ei saa myöskään mielestään nuoruudessaan kohtaamaansa Kuroneko-nimistä tyttöä, joka menehtyi ikävän sattumuksen myötä, johon Murakami oli osallinen. Murakamin luokalle saapuu kuitenkin tyttö, joka on tismalleen Kuronekon näköinen, mutta väittää, ettei ole tämä. Selviää, että tyttö on noita, joka on karannut tutkimuslaitokselta, jossa hän on taikavoimansa saanut. Karanneita noitia on enemmänkin, ja Murakami päättää auttaa heitä, sillä tutkimuslaitos haluaa heidät takaisin huostaansa. Asiaa ei helpota, että pillerit, joiden avulla noidat pysyvät hengissä, ovat loppumassa.

Muistakaa ottaa lääkkeet, muuten voi käydä näin.

Muistakaa ottaa lääkkeet, muuten voi käydä näin.

Kuten aiemmin arvioimani Akuma no Riddle, yrittää Brynhildr olla paljon enemmän kuin oikeasti on. Se yrittää sisällyttää hirveästi kohahduttavia kohtauksia, jotka eivät kuitenkaan kohahduta. Lisäksi outoja juonenkäänteitä yritetään selittää hyvin epätoivoisilla tavoilla, jolloin niistä tulee ihan typeriä. Esimerkiksi eräs noita haluaa tappaa itsensä, sillä hänen ystävänsä menetti henkensä vain, jotta tämä noita saisi elää oman syntymäpäivänsä – eikä hän tapakaan itseään, koska hän haluaakin toivottaa hyvää syntymäpäivää seuraavalla viikolla kyseiselle kuolleelle ystävälleen. Samanlaisia typeriä ratkaisuja on sarja pullollaan. Kaiken kukkuraksi, useimmat sarjan epäloogisuudet jäävät selittämättömäksi, kuten Murakamin ihmeellinen muisti.

Brynhildr yrittää siis olla kauhusarja, muttei kykene siihen. Kauhuhetkiä on ensinnäkin todella harvakseen. Tietenkin eri ihmiset kokevat kauhun eri tavalla ja asioista, mutta sarjassa ei ole lähes yhtään painostavia kohtauksia. Nämäkin harvat kohtaukset on pilattu typerän dialogin tai naurettavan koomisen kohtauksen tunkemisella keskelle toimintaa. Vielä tutkimuslaitoksen hallussa olevien noitien pitäisi olla pelottavia vihollisia, mutta ovat vain kliseisiä toiminnaltaan eivätkä edes kovin uhkaavia. Kuinka monta kertaa on nähty jo kohtaus, jossa pahis ”vahingossa” tappaa kaikki puolelaisensa ja nauraa sitten päälle verikasan keskellä? ”Oho, tapoin jo kaikki, höhö!”

Oh so spooky... Huomatkaa tunnelmaa edistävä miljöö.

Oh so spooky… Huomatkaa tunnelmaa edistävä miljöö.

Sarjasta on mahdotonta löytää oikeastaan mitään hyvää. Se ei edes graafiselta ilmeeltään hivele silmiä ja animaatio on kämäistä. Hahmojen designit ovat outoja ja typeriä. Noitavoimatkaan eivät ole millään mielellä mielenkiintoisia – eräänkin hahmon typerä noitavoima on, että hän voi tehdä tietokoneella lähes mitä vaan. Toinen esimerkki päähahmonoidista on halvaantunut tyttö, joka kommunikoi jonkun kirjoitusäänilaitteen kautta. Hahmo olisi voinut oikein toteutettuna ollakin mielenkiintoinen, mutta sarjan hahmoja käsitellään huonosti, eikä kenestäkään heistä pidä. Ei edes päähenkilöistä. Hahmot ovat tyhmiä, minkä osoittaa muun muassa se, että päähenkilö ei tämän luokalle tulleen tytön nimestä voi päätellä mitään. Nimihän on siis Kuroha Neko, kun Murakamin kuollut ystävä oli nimeltään Kuroneko.

Murakami parhaimmillaan sarjan openingissa.

Murakami parhaimmillaan sarjan openingissa.

Sarja päättyy kuin seinään käsittämättömien juonenkäänteiden jälkeen, joissa ei ole sentin vertaa jälkeä. Vielä toiseksi viimeisessä jaksossa sarjaan tungetaan ”todella tärkeitä” hahmoja, joita ei selitetä lähes yhtään. Todennäköisesti mangassa asiat selvenevät hiukan paremmin, mutta itse en ole enkä aiokaan lukea sitä. Brynhildr on kyllä sellainen sarja, että jää ainoastaan mieleen tyhmyytensä ansiosta. Nyt joku voisikin kysyä, että miksi katsoinkaan tämän sarjan sitten loppuun? No juuri siitä syystä, että halusin nauraa sen tyhmyydelle. Ei Brynhlidriä vakavalla asenteella voi katsoa.

Arvosana: 1,5 / 5

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: