Resident Evil on jo vuosia pelottanut ihmisä pelimuodossa, mutta sarja on päätynyt jo manga-muotoonkin. Luin joskus aikaisemmin Resident Evil Umbrella Chronicles –mangan, joka oli typerä tarinaltaan, eikä sarjan hahmoja osattu hyödyntää oikein, joten en siitä sen enempää aio puhua. Tämän tekstin aiheena onkin juuri suomessa Punaisen jättiläisen julkaisema Resident Evil: Marhawa Desire –manga – ja tarkemmin sanottuna senkin ensimmäinen osa.
Zombit ovat Marhawa Desiressa aidosti pelottavan näköisiä.
Marhawa-akatemiassa alkaa tapahtua kummia, kun yksi opiskelijoista muuttuu zombiksi. Akatemian määrätietoinen – ja todellakin tarkoitan määrätietoinen – rehtorinna äiti Gracia ei halua opistonsa puhtoisen maineen kärsivän ja kutsuu vanhan tuttunsa, bioterrorismiin ja kemialliseen sodankäyntiin erikoistuneen professori Doug Wrightin tutkimaan tilannetta. Dougin kummipoika, sähläri Ricky Tozawa, pääsee mukaan opintopisteiden toivossa – poika on aika surkea tapaus koulun suhteen, joten ylimääräiset opparit ovat enemmän kuin tervetulleita. Tästä alkaa kaksikon vaarallinen seikkailu, varsinkin, kun pakokeinot akatemiasta estyvät, ja zombeja alkaa ilmestyä aina vain enemmän.
Pelkäsin, että manga on täyttä kuraa, sillä lisenssituotteet ovat usein fanservicen voimaan tukeutuvia, pikaisesti tehtyjä ja täten huonoja. Marhawa Desiren ensimmäisen osan perusteella ennakkoluuloni mangaa kohtaan murtuivat lähes täysin. Fanservicen määrä ei ole vielä ollut kummoinen, muutamaa peleistä tuttua hahmoa lukuun ottamatta, ja uusia hahmoja on käsitelty pääosin hyvin. He ovat mielenkiintoisia, eivätkö ollenkaan tylsiä, turhaan ängettyjä filleripersoonia. Varsinkin äiti Gracia on hyvin jännittävä hahmo.
Nunnille ei parane ryttyillä.
Vaikka et olisi pelejä pelannut, ymmärrät, mitä Marhawa Desiressa tapahtuu. Peleissä esille tulleet asiat selitetään lyhyesti ja selkeästi tarpeen vaatiessa. Lisäksi tunnelma on kohdillaan – se, että on jumissa paikassa, jossa zombivirus leviää kovaa vauhtia, luo jännittävän miljöön. Koko ajan ei kuitenkaan ole ihan kireä tunnelmakaan, sillä Ricky sählääjänä hoitaa mangan huumoripuolen. Näitä huumorikohtauksia on sopivan harvaan, jolloin jännittävä tunnelma ei kuitenkaan murru.
Suomijulkaisu on oikein hyvä. Aluksi en pitänyt kannesta yhtään, mutta totuin siihen, ja nyt pidän siitä kovasti. Lisäksi alun värisivut ovat aina plussaa. Käännös on myös onnistunutta, ja on käytetty monipuolista sanastoa – onnistunut julkaisu kaiken kaikkiaan.
Peleistä tuttu hahmo Chris Redfield on päähahmokaartia Marhawa Desiressa.
Tässä oli mietteitäni ensimmäisen osan pohjalta. Tietenkin mielipiteeni saattaa vielä muuttua mangan suhteen, mutta vielä olen oikein tyytyväinen lukemaani ja siihen, että mangaa alettiin kääntämään suomeksi. Ostan varmasti koko viisiosaisen sarjan.
Fainttos
Schaduw
ToriSohva
Hyvät, pahat ja otakut 